Koetella rajojani
Olen intohimoinen ongelmanratkoja, luontoihminen ja yrittäjyyden puolestapuhuja. Vapaa- aikana käyn lenkillä koiran kanssa, retkeilen, kuntoilen, harrastan valokuvausta, harrastan eukonkantoa, harrastan hiihtäminen ja juoksua. Harrastuksen perusteella olen enemmän Suomalainen kuin keskimääräinen suomalainen.
Muutama faktoja minusta; olen 33v, Sri Lankalainen, asun Suomessa. Työskennellen ohjelmointi kehittäjänä Helsingissä etänä Kemiöstä.
Muutin Suomeen vuonna 2012 ja Kemiöön vuonna 2013. Tulin Kemiöön luonnon, ystävällisten ihmisten ja rauhallisen ympäristön vuoksi. Asun Kårkullan kylässä n. 3km päässä Kemiön keskustasta koiran kanssa. Puhun englantia, sinhalaa, suomea ja vähän ruotsia. Ymmärrän suomea ja ruotsia paremmin kuin puhun.
Yritän jakaa joitain seikkailujani ja ajatuksiani blogissani. Rakastan ajatuskokeiluja 🤯.
Uudet blogistani
Äidinkieli, mikä sekamelska🤯
Äidinkieleni on sinhala. Käytin sitä ennen kuin tulin suomeen. Alakouluni oli sinhala-kielinen, mikä tarkoittaa, että sinhalan osaaminen on minulla alakoululainen tasolla. Englanninkielen taitoni ovat hyvällä tasolla. Uskoisin, että tasoni voisi olla C2, sillä käytin...